Luistelukoulu

Länsi-Suomi Luistelukoulu sunnuntaisin Kivikylän Areenalla klo 11-11.45

Syyskausi alkaa 6.9. Hinta 80€ sisältää vakuutuksen, LS-etukortilla alennus

Ilmoittaudu mukaan etusivun oikeasta laidasta!

 

Seuramme luistelijan polku alkaa Luistelukoulusta. Luistelukoulussa harjoittelee kolme eri taitoryhmää.

*Aikuinen-Lapsi ryhmä: Ryhmään osallistuakseen riittää, että lapsi osaa kävellä luistimet jalassa. Aikuinen on jokaisella kerralla pienen harjoittelijan mukana jäällä.

*3-4 vuotiaat ja 5-6 vuotiaat: Molemmissa ryhmissä harjoitellaan perusluistelutaitoja; peruspotkuja eteen- ja taaksepäin, polven joustoa, painonsiirtoa jalalta toiselle, kaaria sekä sirklauksen alkeita.

Kaikissa ryhmissä opetus mukautetaan lasten ikään ja kehitystasoon. Jokaisella tunnilla kerrataan vanhaa, mutta opetellaan myös jotain uutta. Tavoitteena on oppia kaikissa jääurheilulajeissa tarvittavia tärkeitä luistelun perustaitoja, leikkejä ja pelejä unohtamatta..

Ikärajat ryhmissä ovat ohjeellisia - lapset etenevät ryhmistä toiseen omassa tahdissaan, taitojen karttuessa. 

Luistelukoulun vastuuohjaajana toimii Heidi Viitanen heidi@raumantaitoluistelijat.fi