Länsi-Suomi -jääkoulu

Tervetuloa RauTL:n LänsiSuomi -jääkouluun!

Alle kouluikäisten jääkoulussa harjoitellaan kerran viikossa oman iän ja taitotason mukaisessa ryhmässä. Jääkoulun monipuolisen ohjelman kautta lapsi saa kokea onnistumisen elämyksiä ja liikunnan iloa luistimilla. Harjoittelun tavoitteena on saavuttaa hyvät luistelutaidon valmiudet.

Ohjaajat seuraavat lasten kehittymistä ja siirtävät heidät sopivaan ryhmään. Lapsi voi edetessään siirtyä ryhmästä toiseen kesken kauttakin.

Jääkoulussa oppii luistelun perustaidot

Jääkoulussa  harjoitellaan liikkumaan eri tavoin luistimilla. Luistelun harjoittelussa käytetään musiikkia ja muita välineitä ja silloin tällöin luistellaan erilaisten teemojen mukaan. Jokainen luistelukerta aloitetaan yhteisellä alkulämmittelyllä, jonka  jälkeen jatketaan harjoittelua pienemmissä ryhmissä. 

Jääkoululaiset esiintyvät myös Rauman Taitoluistelijoiden näyttävissä joulu- ja kevätnäytöksissä.