Länsi-Suomi -luistelukoulu

Länsi-Suomi Luistelukoulu

 

Seuramme luistelijan polku alkaa Luistelukoulusta. Luistelukoulussa harjoittelee kolme eri taitoryhmää.

*Aikuinen-Lapsi ryhmä: Ryhmään osallistuakseen riittää, että lapsi osaa kävellä luistimet jalassa. Aikuinen on jokaisella kerralla pienen harjoittelijan mukana jäällä.

*3-4 vuotiaat ja 5-6 vuotiaat: Molemmissa ryhmissä harjoitellaan perusluistelutaitoja; peruspotkuja eteen- ja taaksepäin, polven joustoa, painonsiirtoa jalalta toiselle, kaaria sekä sirklauksen alkeita.

Kaikissa ryhmissä opetus mukautetaan lasten ikään ja kehitystasoon. Jokaisella tunnilla kerrataan vanhaa, mutta opetellaan myös jotain uutta. Tavoitteena on oppia kaikissa jääurheilulajeissa tarvittavia tärkeitä luistelun perustaitoja, leikkejä ja pelejä unohtamatta.

Kaikki Luistelukoululaiset pääsevät esiintymään seuramme näytöksissä.

Ikärajat ryhmissä ovat ohjeellisia - lapset etenevät ryhmistä toiseen omassa tahdissaan, taitojen karttuessa.