RAUMAN TAITOLUISTELIJAT RY. ETSII MUODOSTELMALUISTELUN TUNTIVALMENTAJAA

13.6.2019

Raumalla taitoluistelulla on pitkät ja menestyksekkäät perinteet aina 1980- luvulta alkaen. Rauman Urheilijat ry ja siitä vuonna 2011 taitoluistelun erikoisseuraksi irtaantunut Rauman Taitoluistelijat ry tarjoaa yksinluistelussa ohjausta ja valmennusta harrastajatasosta SM-tasolle ja muodostelmaluistelussa harrastajatasosta kansalliselle tasolle. Seurassamme on ryhmiä kilpailevien yksin- ja muodostelmaluistelijoiden lisäksi myös harrastepuolella alle kouluikäisille, kouluikäisille, nuorille ja aikuisille. Seurassamme valmennus on ammattitaitoista ja puitteet lajin harrastamiselle ovat loistavat.

HAEMME SEURAAMME NYT MUODOSTELMALUISTELUN TUNTIVALMENTAJAA

Seurassamme on tulevalla kaudella kaksi kansallisen sarjan joukkuetta ja tulevaisuudessa tavoitteemme on kehittää seuramme muodostelmaluistelutoimintaa. Odotamme hakijalta muodostelmaluistelutaustaa, vastuunkantokykyä ja positiivista ja kannustavaa valmennusotetta. Työajat painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin ja töitä on noin 2-4 h viikossa + viikonloppuisin joskus kisamatkoja.

Mitä sinulta odotamme

· positiivista ja kannustavaa valmennusotetta

· sinulla on kokemusta muodostelmaluistelusta

· sinulla on mahdollisesti kokemusta luisteluvalmennuksesta tai harjoitusryhmien ohjaamisesta

· olet ennakkoluuloton, rohkea, pitkäjänteinen ja intohimosi on taitoluistelu · osaat toimia tiimissä

· liikunta-alan pohjakoulutus ja/tai pedagogiset opinnot katsotaan hakijan eduksi

Palkkaa maksetaan tuntivalmentajan tuntipalkkataulukon mukaisesti riippuen kokemuksesta ja koulutuksesta. Tiedustelut ja vapaamutoiset hakemukset toimisto@raumantaitoluistelijat.fi. Paikka täytetään sopivan hakijan löydyttyä.