Nuorten Olympiapolku 2030
Seurassa on kasvanut ja kehittynyt nuoria taitoluistelijoita, jotka kilpailevat jo nyt kansainvälisellä huipputasolla. Tämä on herättänyt tarpeen tarkastella seuran tulevaisuuden tavoitteita entistä kunnianhimoisemmin: miten voimme tarjota potentiaalisille tulevaisuuden olympialuistelijoille tarvittavat resurssit, rakenteet ja tuen matkalla kohti kansainvälistä huippua?
Nyt seura on valmis ottamaan seuraavan askeleen ja rakentamaan Nuorten Olympiapolku 2030 -kokonaisuuden – pitkäjänteisen huippu-urheilun polun, jonka tavoitteena on luoda Raumalle ympäristö, jossa luistelijalla on mahdollisuus kehittyä aina kansainväliselle arvokilpailu- ja olympiatasolle saakka.
Kokonaisvaltainen polku kohti huippua
Olympiapolku keskittyy tavoitteellisesti kansainväliselle tasolle tähtäävien luistelijoiden pitkäjänteiseen kehittämiseen. Urheilijan arki nähdään kokonaisuutena, jossa huomioidaan laadukas ja yksilöllinen valmennus, riittävät harjoitteluolosuhteet, koulunkäynnin ja huippu-urheilun yhdistäminen sekä ravinto, lepo ja palautuminen.
Olympiapolku on tarkoitettu tavoitteellisesti huippu-urheiluun tähtääville luistelijoille, joilla on valmiudet, motivaatio ja sitoutuminen harjoitella kansallisen huipputason ja kansainvälisen kilpailutason vaatimusten mukaisesti.
Kohderyhmään kuuluvat erityisesti maajoukkue-, nuorten maajoukkue- ja nuorten projektiryhmiin kuuluvat luistelijat sekä näitä ryhmiä tavoittelevat urheilijat, joilla on tavoitteena edetä kohti kansallista huippua, kansainvälisiä kilpailuja ja pitkällä aikavälillä arvokilpailutasoa.
Kumppanit mahdollistavat matkan
Olympiapolun rakentaminen vaatii seuralta pitkäjänteistä panostusta. Mukana matkassa ovat sponsorit ja yhteistyökumppanit, joiden tuella voidaan mahdollistaa riittävät valmennusresurssit, laadukkaat harjoitteluolosuhteet sekä urheilijan kehittymisen vaatima kokonaisvaltainen tuki.
Suomalaisen taitoluistelun vahvuus rakentuu sekä laajasta harrastajapohjasta että laadukkaasta huippu-urheilusta. Huippu-urheilu tuo lajille näkyvyyttä, synnyttää esikuvia ja näyttää nuoremmille luistelijoille, mihin pitkäjänteisellä työllä voi päästä.
Nuorten Olympiapolku 2030 on investointi tulevaisuuteen – tavoitteena on, että tulevaisuuden kansainvälisen tason ja olympialuistelijoiden ei tarvitse lähteä pois kehittyäkseen huipulle.
Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia tukijoitamme ja yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat mukana mahdollistamassa nuorten luistelijoiden matkaa kohti huippua. Teidän tukenne mahdollistaa laadukkaamman valmennuksen, riittävät harjoitteluolosuhteet ja pitkäjänteisen työn urheilijoiden unelmien eteen.
Jokainen kumppani on tärkeä osa tätä matkaa. Yhdessä rakennamme Raumalle ympäristöä, jossa nuori urheilija voi tavoitella kansallista ja kansainvälistä huippua – omalta kotijäältä.
Kiitos, että mahdollistatte unelmien tavoittelun. Unelmia voi tavoitella omalta kotijäältä.



